Tekstin alkuun
Etusivu - Leinolift Oy
Yritys

Leinolift Oy on vuonna 2006 perustettu henkilönostimien vuokraukseen sekä nosto- ja kuljetuspalveluihin keskittynyt nopeasti kasvava yritys, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaan käyttötarkoitukseen parhaalla mahdollisella tavalla soveltuvia nostimia sekä nostopalveluja.

Leinolift Oy on toimivan johdon omistama yritys. Liikevaihtomme oli vuonna 2011 3,2 M €. Yrityksessä työskentelee 20 henkilöä. Onnistuneen palvelun ansiosta yrityksemme kasvu enteilee vuoden 2012 liikevaihdoksi 4,5 M €. Toivotamme kaikki uudet asiakkaat mukaan yhteistyökumppaneiksimme kehittääkseen omaa palveluaan avullamme.

Yrityksen ensisijaisena toiminta-alueena on koko Etelä-Suomi, mutta palvelemme  asiakkaidemme erilaisissa nostotarpeissa laajemminkin  koko maan alueella.

Asiakkaskuntamme on hyvin monipuolinen. Tarjoamme palveluitamme sekä suurille että pienemmille rakennusurakoitsijoille, kuin myös monien eri alojen asennusliikkeille. Vahvasti kasvava asiakassegmenttimme ovat lasi- ja teräsrakenneasennusyritykset.


Lataa Leinoliftin esite tästä (1,3 MB)


Saksilava on tehokas asentajan apuväline
© 2009 Leinolift Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu